perjantai 4. heinäkuuta 2014

Edistystä näkyvissä



 Olemme käyneet Raussa joka päivä. Tänään paikalla oli myös Loveness, jota perehdytettiin uusiin tuotteisiin, joiden valmistusta opetellaan. Eilen toisesta ompelukoneesta irtosi taas osa, jota kukaan naisista ei osannut laittaa takaisin. Myös ylä- ja alalangan pujottamisessa oli ongelmia, joten naiset näyttivät mieluiten ompelevan samalla langalla kankaan väristä riippumatta. Päätimme siis kutsua paikalle ompeluopettajan. Aamulla odottelimme opettajaa puolisen tuntia, jonka jälkeen sanoimme, että nyt riittää. Opettajalle soitettiin, mutta hän ilmoitti, ettei pääse tulemaan. Paikalle soitettiin Lovenessin naapuri, joka hänen sanojensa mukaan olisi erittäin hyvä opettaja. Odottelimme vielä ainakin toisen puoli tuntia, kunnes Lightness tuli ilmoittamaan, että opettaja on saapunut. Opettaja, Michael, korjasi aivan aluksi molemmat ompelukoneet. Molemmissa oli jälleen liian vähän öljyä ja toisessa oli jokin osa "upside down". Opettaja kävi naisten kanssa läpi, miten koneet tulee öljytä ja miten langan kireyttä säädetään. Kerroimme opettajalle, mitä tuotteita haluamme naisten valmistavan ja millaisia laatuongelmia aiemmissa tuotteissa on ollut. Opettaja lupasi tulla seuraavalla viikolla opettaman kädestä pitäen ko. tuotteiden tekoa. Kysyimme hänen mielipidettään valmistetuista tyynyliinoista ja hän vahvisti mielipiteemme siitä, että ne ovat jo aivan myyntikuntoisia. Olimme todella tyytyväisiä.



Yhteistyökuvioita selviteltiin myös paikallisen käsityöyrityksen kanssa. Uniq Batik niminen käsityöläisliike toimii Moshin keskustassa ja heillä on myynnissä erilaisia afrikkalaisia käsitöitä. He myös ompelevat vaatteita mittatilaustyönä. Putiikin omistaa aivan ihana nainen, joka oli heti valmiina auttamaan naisryhmää sekä toimimaan yhteistyössä kanssamme. Hän väläytteli jopa mahdollisuutta siihen, että kun naisten tekemät tuotteet alkavat olemaan laadultaan hyviä hän voisi ottaa niitä itselleen myyntiin. Ensi viikolla hän tulee tutustumaan tiloihin, joissa naisryhmä toimii ja hän lupasi myös esitellä meidät materiaalintoimittajalle, joka myy kankaita tukkuhintaan.  Niin ne asiat vaan alkavat edistyä pikkuhiljaa… tai kuten täällä on tapana sanoa: pole pole, hamna haraka africa… ei siis kiirettä afrikassa…

1 kommentti: