perjantai 30. toukokuuta 2014

Hanketuella yrittäjäksi

Naisryhmähankkeen tavoitteena on perustetun naisryhmän toiminnan kehittäminen ja vakauttaminen neljässä vaiheessa. Vaiheista ensimmäinen on valmistelumatka, jolle lähdetään noin kolmen viikon kuluttua. Hanke päättyy neljänteen vaiheeseen, jolloin toiminta siirtyy kokonaan naisryhmän omalle vastuulle niin, että toiminnasta on muodostunut heidän pääasiallinen elinkeinonsa. Tässä vaiheessa toiminnan on oltava kannattavaa eikä sitä ole enää tarpeen tukea hankevaroin. Tähän on pitkä matka, sillä tällä hetkellä ryhmän naiset opettelevat käsityötaitoja Raun päiväkodin yhteydessä sijaitsevissa tiloissa Sama Aurinko ry:n hankkimilla välineillä ja opetuksella. Opeteltavaa ei ole vain ompelussa, vaan on hallittava englannin kieltä, omattava tietoteknisiä valmiuksia sekä ymmärrettävä hyvän hallinnon, liiketoiminnan ja taloudenpidon periaatteet.

Laajemmin hanke kannustaa yrittäjyyteen, koulutukseen, naisten voimaannuttamiseen, sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen sekä avustusriippuvaisuudesta pois pyrkimiseen. 
 

Pitkäjänteistä hankesuunnittelua

Sama Aurinko ry on saanut Ulkoministeriöltä hankevalmistelumatkatukea, jonka avustuksella kaksi henkilöä voivat matkustaa kahdeksi viikoksi, tai omakustanteisesti pidemmäksikin ajaksi, kohdemaahan valmistelemaan hanketta ja lopullista hankehakemusta. Varsinainen hankehakemus voidaan jättää aikaisintaan keväällä 2015 ja hanke käynnistää täydellä painolla vuoden 2016 alussa. Tätä ennen on kuitenkin edessä paljon työtä ja omarahoitusosuuden hankkimista. Omarahoitusosuudella tarkoitetaan yhdistyksen omaa panostusta hankkeeseen, josta puolet voi olla vapaaehtoistyötä. Puhdasta rahaa yhdistyksen on kerättävä 7,5 prosenttia haettavasta summasta. Rahoituksen saaminen on epävarmaa, kaikkia hankkeita ei ymmärrettävästikään voida rahoittaa.

Hankkeen paikallisena kumppanina toimii tansanialainen yritys Tanzania Volunteers, joka on perustettu järjestämään työharjoittelupaikkoja, vapaaehtoistyötä ja opettajavaihtoa Tansaniassa.
 
Päiväkodissa aiemmin keittäjänä työskennellyt Lidia on ryhtynyt yrittäjäksi Sama Aurinko ry:n antaman mikrolainan turvin.

torstai 22. toukokuuta 2014

Lähtö lähenee



Porukasta ensimmäisen lähtö lähenee ja ensi viikon sunnuntaina pitäisi vihdoista viimein olla takaisin Moshissa. Johan tätä on kaksi vuotta odottanut, että pääsee takaisin tuohon maahan, joka vei sydämeni. Innolla odotan myös kaikkien viime reissulta jääneiden ystävien ja tuttujen tapaamista ja mukaan olenkin pakannut heille vähän suomalaista tuliaista vietäväksi.

Moshissa vietän kaksi kuukautta ja suoritan omaa työharjoitteluani. Työharjoittelut suoritan osaksi lastenvankilassa ja osaksi naisryhmän parissa. Hienoa päästä vihdoista viimein tutustumaan näihin mahtaviin naisiin, jotka syksystä asti ovat tehneet kaikkensa, että ovat oppineet ompelemaan ja tekemään koruja. Naiset aloittivat käsitöiden tekemisen aivan nollasta, mutta kehitys on ollut huimaa. Tuotteita on jo myyty vapaaehtoisten toimesta Tanzania Volunteersin talolla ja kesän lopussa tuomme tuotteita myös Suomeen. 

Kesän aikana tarkoituksena on tehdä hankkeeseen liittyvää selvitystyötä, sekä tutustua naisiin ja käydä heidän kanssaan ryhmän toimintaan liittyviä asioita läpi. Naisten vahvuuksien ja taitotason selvittäminen alkaa heti paikalle päästyäni, jotta voimme sen mukaan sovittaa kaikille tietyn roolin ryhmässä. Ryhmän toiminnan kannalta on hyvä, että jokainen pystyy tasavertaisesti osallistumaan ja kaikki saavat oman vastuualueen ryhmän sisällä. 

Tarkoituksena on myös saada järjestettyä keskusteluja koko Raun kyläyhteisölle, jotta kyläläisille saadaan selkeä viesti siitä, mikä naisryhmän toiminnan tarkoituksena on. Tansaniassa perheen äitien oletetaan yleensä pysyvän kotona sekä hoitavan perheen ja kodin hoidon, tämän takia miesten suhtautuminen naisryhmän toimintaan saattaa olla vaihtelevaa. Naisten aseman parantaminen sekä tasa-arvon edistäminen ovat tämän hetken maailmassa tärkeitä asioita ja se on myös yksi hankkeemme tavoitteista. 

Matkan valmisteluihin on liittynyt Kepan hankeneuvojan tapaamista, viestin vaihtoa Tanzania Volunteersin kanssa, Sama Auringon kokouksia ja aikataulujen suunnittelua. Nyt alkaa kaikki olla kunnossa ja matkan odottaminen saa alkaa. 

Seuraavat kuulumiset päivittelen sitten jo Tansaniasta. Katja ja Minna jatkavat vielä suomen kuulumisilla.

– Carita


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Mistä kaikki alkoi




Sama Aurinko Ry on syntynyt vuonna 2008 halusta tukea Tansanian vähävaraisten ihmisten henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Sama Auringon avustuskohteena on vuodesta 2010 ollut Kilimanjaron juurella sijaitsevassa Moshin kaupungissa oleva Raun päiväkoti. Suuri osa päiväkodin lapsista, heidän vanhemmistaan ja päiväkodin työntekijöistä sairastaa HIV:tä. Päiväkotia on tuettu monin tavoin, muun muassa kummitoiminnasta ja tapahtumista saaduin varoin. Tansaniassa toimiva vapaaehtoisia välittävä yritys Tanzania Volunteers toimii Sama Aurinko ry:n yhteistyökumppanina ja huolehtii päiväkodin päivittäisestä toiminnasta.

Keväällä 2013 käynnistettiin Rau Positive Women Group -hanke, jonka tarkoituksena on opastaa paikallisia naisia yrittäjyyden alkuun, parantaa naisten asemaa yhteisössä ja lisätä naisten mahdollisuuksia elää itsenäistä ja hyvää elämää. Ryhmän naiset ovat päiväkodissa käyvien lasten äitejä. Useimmat heistä ovat kouluttamattomia, työttömiä ja useiden lasten yksinhuoltajia. 

Käsityöläisyydellä on pitkät perinteet Tansaniassa, joten oli luonnollista että naisryhmän toimialaksi valikoitui ompelu- ja käsityöt. Tällä hetkellä naisryhmässä ommellaan mm. laukkuja, verhoja ja kouluvaatteita lapsille. Toiveena on, että naisryhmän toiminnasta tulisi heille itsenäistä yritystoimintaa ja elinkeino. Näin naiset pystyisivät tulevaisuudessa rahoittamaan lasten koulumaksut yritystoiminnallaan ja pystyisivät myös itse olemaan tukena lasten oppimisessa ja koulutuksessa. 

Hankkeen parissa työskentelevien terveiset

Tämän blogin kirjoittajat Katja Parkkinen, Carita Parkkinen ja Minna Korhonen olivat samaan aikaan Tansaniassa kesällä 2012. Siitä alkoi tiivis yhteistyö ja halu kehittää yhdistyksen toimintaa. Päiväkodin pyöriessä mallikkaasti aloimme miettiä erilaisia vaihtoehtoja Raun kyläyhteisön kehittämiseen. Naisen rooli yhteisössä ja lapsen kasvun tukemisessa on todella tärkeää varsinkin kun suuri osa naisista on yksinhuoltajaäitejä. Haluamme vahvistaa tätä roolia ja auttaa naisia pääsemään eroon avustusriippuvuudesta. Sama Auringon ja Tanzania Volunteersin täydellä tuella aloitimme hankkeen suunnittelun, joka johti Ulkoministeriön myöntämään valmistelumatkatukeen. Kesällä 2014 suuntaamme Tansaniaan tavoitteenamme saada naisryhmä toimimaan täydellä teholla. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu hanketuen hakeminen Ulkoministeriöltä vuonna 2015, joka mahdollistaa naisryhmän toiminnan vakauttamisen ja pysyvyyden.




sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äideistä parhain sä oot

Tänään 11.5. vietetään äitienpäivää. Niin Suomessa kuin maailmallakin äideillä on keskeinen rooli lasten kasvattamisessa. Haluamme esitellä teille viisi naista, äitiä, jotka ovat meille hyvin erityisiä. Tansanialaiset Silivia, Albina, Loveness, Magreth ja Janeth haluavat kaikki ponnistella huolehtiakseen lapsistaan ja antaakseen heille mahdollisuuden parempaan elämään, lähtökohdistaan riippumatta.

Silivia on 41-vuotias kuuden lapsen äiti, joka kertoo lastensa tekevän hänet onnelliseksi. Äitinsä hylkäämä ja isovanhempiensa kasvattama Silivia ei ole tuntenut isäänsä koskaan, mikä ei ole Tansaniassa lainkaan epätavallista. Saman kohtalon koki naisistamme Janethin poika, sillä 36-vuotias Janeth joutui miehensä hylkäämäksi ollessaan vielä raskaana. Janeth itse on siskonsa kasvattama, sillä omat vanhemmat kuolivat hänen ollessaan lapsi. 

Niin ikään 24-vuotias Loveness on varttunut äitinsä kasvattamana isän psyykkisen sairauden varjossa. Nyt Loveness on kahden lapsen äiti ja haaveilee vielä kouluttavansa itsensä. Tansaniassa koulutus jääkin monelle yksinhuoltajalle haaveeksi. Yksinhuoltaja on myös ryhmämme 35-vuotias Albina, joka muistelee lämmöllä onnellista lapsuuttaan.  

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä esittelemme 34-vuotiaan Magrethin. Magreth on kahden pojan äiti, joka on työskennellyt paljon ja hartaasti pitääkseen huolta lastensa tarpeista ja antaakseen heille hyvän elämän. Sairautensa vuoksi perheestä huolehtiminen on vaikeaa, mikä ei ole muillekaan naisillemme vierasta. Alueen HIV-tartuntatilastot ovat korkeat.

Näitä sisukkaita naisia yhdistää se, että he ovat Tanzania Volunteersin perustaman naisryhmän jäseniä. He haaveilevat koulutuksesta ja työstä, jonka avulla heidän lastensa tie on ehkä aavistuksen keveämpi kulkea. Kukapa äiti ei toivoisi lapsilleen samaa?

Hyvää äitienpäivää äideille kaikkialla!

Tutustu Raun naisiin